perjantai 24. heinäkuuta 2009

Paivitysta retkipaivakirjaan

20.7.09


Herasimme puolipilviseen aamuun edessa oli taas uusi paiva ja uudet
reitit. Aamu alkoi hyvin

erinomaisella polulla muutti sitte pehmeikoksi, kiertelimme pahimpia
paikkoja mutta saimme

pelit etenemaan , ongelmanahan on se etta pikilla mehmeikko alueilla on
se vaaa etta kaikki kolme ajoneuvvoa on kiinni yhta aikaa, taman
valtaakseemme etenimme yksi auto kerralaan jonkin matkaa

kantavalle alueelle ja sitten seuraava auto siihen ensimainen jatkaa ja
sitten vasta kolmas lahtee liikkeelle jne.Maasto toisti edellispaivan
kuviota ja etenimme verkaisesti eteen pain. Laskeuduimme hiukan alemmas
vuorilta ja alkoi iso vaivaiskoivu vyohyke sen lapi johti telakoneen ura
jota seurasimme. Puusto oli niin suurta etta siita lapi ajaminen olisi
ollut mahdotonta. Pelit ovat toimineet kohtuullisen hyvvin, mitanyt
volvoa on jouduttu parsimaan kasaan silloin talloin mutta

sisu ja moggi ovat olleet paapiirteittan kunnossa.Pysahdymme pienen
vuoristo jarven kupeeseen iltapaiva kahville ja paatimme kayda uimassa
ja peseytymassa. Vesi oli hiukan koleaa ja makaraiset antoivat oman
mausteensa peseytymiselle joka suoritettiinkin aika nopeasti.

Naimme jalleen paimentolais kylan ja sielta tuli reitin varrelle kolme
hanti poikaa. Jututimme heita hiukan ja anoimme makeisia. Pikku Harri
lahjoitti heille kalavehkeet. Jututimme heita tovin ja

ja jatkoimme matkaa. Alkoi jalleen pitka suo etenimme hitaasti mutta
varmasti. Aurinko alkoi paistaa saasket herasivat ja taalla alempana
pehmeikolla lampimassa niita riitti.

Olemme siirtyneet uudelle aikavyohykkeelle eli kellot kasi tuntia enemman.

Loysimme mukavan leiripaikan vuoren kupeelta, paikka oli joen vieressa
ja paikalla oli viela lunta.

Ajoimme autot lumelle ja aloimme valmistaa ruokaa, ruokaa piti tehda
auton sisalla koska muuhaa oli niin paljon etta ruuan valmistaminen
pihalla oli mahdotonta.

Soimme peuran sisa ja ulkofiletta ja paistettu perunoita. Menimme
syomaan Harrin ja Keikun

yksioon. Spekuloitiin viela sita etta takaisin ei voitu enaa palata
koska polttoaine ei riittaisi enaa

paluuseen eli meidan on pakko jatkaa eteenpain tuli mita tuli. Katsoimme
viela harrin kanssa

elokuva ja menimme nukkummaan.


21.07.09

Herasimme tuuliseen aamuun, hyttysia ja makaraisia ei onneksi olut
yhtaan. Soimme kevyen aamiaisen ja lahdimme eteen pain. Matka jatkui
samala tavalla kun aikaisemminkin. Maasto vaihteli

ja maet jyrkkenivat. Ajoimme verkkaisesti ettenpain. Volvoa hinattiin
muutamaan otteeseen mutta muuteen matka eteni soita kierrellessa ja
jokia ylitettaessa. Olemme tosi onnekkaita saiden suhteen koska vetta ei
juuikaan ole satanut ja maastot ja joet ovat kohtalaisen kuivia.noin
puolilta paivaan tormaamme geologien leiriin jossa oli toissa useita
geologeja ja piha oli useita telakoneita ja muuta poraus tarvikeita..
Pihalta lahti hiekkatie ja ajattelimme etta seuraavaan kaupunkiin Elektsiin

olsi jo helppo vayla. Thoomas jututti paikan johtajaa joka kertoi etta
tie on vaan muutaman kilometrin mittainne ja se loppuu jyrkanteeseen.
Joskus oli alettu rakentaa tieta kaivosta varten mutta neuvostoliiton
"lakkaamisen " jalkeen tien rakentaminen loppui. Paikan johtaja tarvitsi
kyydin Elektsiin tilaamaan varaosia. Otimme hepun kyytiin ja lahdimme
ajamaan eteenpain.

Hiekkatieta jatkui tosiaan pari kilometria jonka jalkeen kaannyimme
telakoneuralle

matka jatkui eteenpain, kyydissa oleva heppu oli varma siita etta emme
tulisi paasemaan kylaan.

Ajelimme eteenpain tie muuttui vahitellen matkan edetessa paremmaksi
kuivaksi savitieksi.

Aina valilla tuli pahempi kohta eli vetinen savi/suo ura mataka taittui
todella nopeati. Lahdimme

kello 13 aikoihin ajamaan geologienasemalta ja siella kerrottiin etta
matkaan menisi telakoneella

3-4tuntia. Ajelimme eteenpain ja ura kohdat hiukan hidastivat menoa
muuten ajo sujui muuten

mukavasti. Saavuimme Elektsiin kelloyhdeksan maissa. Olimme todella
tyytyvaisia saavutimme

taas yhden tavotteistamme ja saamme polttoainetta ja elintarpeita. Heppu
joka oli kyydissa jarjesti

meille polttoainetta 12 ruplaa litraa